Monday, April 10, 2006

varaslähtö

Perskules, taisin olla vähän liian hätiköivä herneiden istutuksen kanssa. Ne penteleet, kun meinaavat jo ryhtyä kukkimaan. Tarkoitus oli kasvatella niitä sitten parvekkeella, mutta ulosmuuttoon on vielä melkein kaksi kuukautta aikaa. En muistanutkaan, että ne ovat noin vikkeliä.

Leikattu chilikin toipuu koittelemuksistaan. Pikkuisia uusia lehtiä on jo tulossa lehtihangoissa. Muutkin hujopit kokenevat saman kohtalon, elleivät kohta ala itsekseen kasvaa leveyssuuntaankin. Muutamissa chileissä näyttäisi olevan jo nuppuja tulossa. Nypin ne pois niin saavat vielä rauhassa kasvattaa lehvästöään. Taisin kuitenkin lähteä liikkeelle hyvissä ajoin. :-)

Kivana lisänä, taas vaihteeksi, on pörräilevät kukkakärpäset. Samojen otusten kanssa meinasi jo viime kesänä mennä hermot. Parhaina päivinä metsästelin imurin kanssa ~100 kappaletta noita vihulaisia. En tiedä mistä ne sikiää, ja miten niistä pääsisi eroon, mutta ärsyttäviä ovat kovin!

0 Comments:

Post a Comment

<< Home