Wednesday, March 29, 2006

sopu sijaa antaa

Tässä se nyt on - keltainen pötikkä. Kyllä se vanhakin vielä jaksaa, eikä edes hätkähtänyt ruukun vaihtamisesta kesken prosessin.

Muista vanhoista puskista olen toistaiseksi nyppinyt nuppua. Antaa niiden odotella vielä vähän aikaa (mutta ei enää kovin kauan). Chilit saavat tulla, jos ovat tullakseen.

Eilen oli lähikaupasta ruukut loppu (kukahan ostanut kaikki??). Alkaa kohta tulla kiire vaihtamisen kanssa. Pitänee tänään käydä toisesta (kalliimmasta) kaupasta ostamassa. Basilikatkin jo tursoavat ulos ahtaasta purkistaa - niillekkin lienee aika muuttaa väljemmille vesille.

Tuesday, March 28, 2006

puutarhurini Frankenstein

Pikkuiset chilini eivät ole enää niinkään pieniä. Ne valtaavat koko asunnon ja vievät kaikki rahani ja aikani, kun jatkuvasti saa olla ostamassa ja vaihtamassa uusia ruukkuja. *krr* Tulisi jo kesä ja lämmin, että saisi heittää nuo parvekkeelle. Vielä 10 taimea (kuvassa) odottelee isompiin ruukkuihin pääsyä, 12 on jo vaihdettu. Lisäksi pikkuriikkisissä taimipurkeissa on kaksi hidastelijaa.

Tänään ajattelin viimeinkin siivota idätyslaatikon lattialta kuleksimasta. Ei sieltä enää voi mitään tulla.. eihän? Samalla voisin kaivella siemenet esiin mullasta, jos ne vielä löytyy ja katsoa ovatko edes yrittäneet itää. Pitää laittaa itämättömien nimet mieleen ja vertailla tuloksia, jos vaikka ensi keväänä yritän niiden kanssa uudelleen. Siemeniä kun jäi vielä runsaasti tuleville kasvukausillekin. :-)

Muutkin kasvit ovat innostuneet valon myötä. Viimevuotiset oreganotkin heräsivät henkiin, vaikka olin jo useaan otteeseen pitkän talven aikana antamassa niille lähtöpasseja. Myös basilikat ja korianterit ovat kasvaneet kovasti. Saa nähdä, onnistunko tänä vuonna pitämään korianterit hengissä. Viime kesänä niitä nimittäin kohtasi jokin odottamaton kato. Ovat ilmeisesti kovin herkkiä liialliselle kastelulle (?) tai sitten vain jollekin muulle. Ei nuo nytkään kovin kaksisilta näytä, sillä luiruavat maata kohden, mutta toistaiseksi ovat kuitenkin hengissä.

Chilivanhuksen tuotokset ovat kellertymässä huomasin tänään.

Friday, March 17, 2006

hiljaa hyvä tulee

Oli ylläripylläri odottamassa, kun kurkkasin eilen taimilaatikkoon. Yksi pikku chili oli vielä päättänyt itää, vaikka olin jo menettänyt toivoni niiden suhteen. Hyvä, että on ollut niin kiire, että en ole ehtinyt vielä tyhjentää taimilaatikkoa. Mutta kotvasen kyllä tuolla kestikin - yli kolme viikkoa. Ei siis saa turhaan kiiruhtaa noiden kanssa.

Neljä chiliä siirretty isompiin purkkeihin. Useammallekin olisi jo aika, mutta purkit pääsivät loppumaan. Ostin siis lisää tänään, vaikkakin vain kolme. Pitääkin muistaa laittaa ne veteen, että pääsee huomenna siirtelemään. Herneillekään ei olisi reviirin laajennus pahitteeksi.

Katselin muuten MythBustersin jakson, jossa tutkittiin miten haukkuminen/kehuminen/musiikki vaikuttaa kasvien kasvuun. Hevimusiikki osoittautui parhaaksi, joten sitä kai sitten täytyy alkaa kuunnella (mitä vain kasveilleni). Naapuritkin saattavat innostua!

Monday, March 13, 2006

ongelmia viidakossa

Okei, tilannehan on nyt se, että minä tulen olemaan lirissä näiden kasvieni kanssa. Tein tarkistuslaskennan, joka osoitti, että tässä taloudessa (58 neliötä + parveke, joka on käytössä vasta joskus parin kuukauden päästä) on yhteensä 55 kasvia. Eli noin yksi per neliö. Tällä hetkellähän chilit eivät vie vielä paljon tilaa, mutta siirsin jo ensimmäiset isompiin purkkeihin, mikä tarkoittaa eksponentiaalista tilantarvetta.

55 kasvia koostuu seuraavista:
- 1 kaktus
- 1 pesäraunioinen
- 1 lohikäärmepuu
- 1 vuoripalmu
- 1 onnenbambu
- 1 sitruunaruoho
- 2 korianteria
- 2 oreganoa
- 5 basilikaa
- 30 chiliä
- 1 tuntematon
- 5 sitruspuuta
- 1 avokado
- 3 hernettä

Uhhuh, saa nähdä miten tässä käy. Tulisi jo kesä ja parveke hyötykäyttöön!

(Kuvassa on tuntematon kasvi. Jos joku tunnistaa, jakakoon tietonsa.)

Thursday, March 09, 2006

taivuttelua

Kaiken kaikkiaan saldo näyttää jääneen 23/37 eli kuinka monta istutetuista siemenistä iti. Siis sellaista 62 % luokkaa. Ei sinänsä huono siihen nähden, että istutin jokaista lajiketta vain yhden siemenen, eli kaikki vastuu oli yhden niskoilla. Pitää mietiskellä, josko kehtaisi vielä uudelleen kokeilla noita itämättömiä. Tilasta alkaa kyllä pikku hiljaa olla puute (tai ei tilasta niinkään, vaan valoisista paikoista).

Hassua oli, kun ihmettelin miksei yksi istuttamistani herneistä idä ollenkaan. Tongin sitten multaa ja eihän sieltä mitään siementä edes löytynyt. Olen tainnut epähuomiossa jättää istuttamatta koko yksilön - hyvähän siinä sitten on ihmetellä miksei mitään tapahdu. Toivottavasti chileille ei ole käynyt samaa juttua. :-)

Suurin osa (18 kpl) taimista on siirretty jo isompiin purkkeihin. Niitä ei paljon näytä haittaavan, vaikka ulkona pakkanen huitelee 15 -20 asteen kieppeillä (kts. kuva). Luonnonvaloa onneksi on jo runsaasti, minkä kyllä huomaakin seuraavasta kuvasta:

Taimilaatikon saa useampaan otteeseen kääntää ympäri, ettei chileistä tule aivan muotopuolia. Toivottavasti tuolla ei ole haittavaikutuksia pituuskasvuun. Muistelen joskus bilsantunnilla kuulleen puhuttavan siitä, että valoa kohden taipuminen johtuu siitä, että kasvi alkaa erittää varjopuolelle enemmän jotain ainetta - valopuolelle tätä ainetta ei tule. Tästä sitten seuraa se, että kasvi ikäänkuin kasvaa enemmän varjopuolelta ja pakottaa taimen kääntymään valoa kohden. Korjatkoon joku, jos paremmin tietää (ja mitä se ko. mystinen aine on?)

Sunday, March 05, 2006

vanhassa vara parempi

Pikkuisten chilien kasvua odotellessa on hyvä fiilistellä edellisvuotisten chilien parissa, joita onkin yhteensä 7 kappaletta. Suurin osa puskista on keskittynyt lehtien kasvattamiseen, mutta kaksi urakoi jopa satoa kuten kuvasta näkyy:
Ulkonäöltään kyseiset kaksi tapausta ovatkin sitten varsinaisia räähkiä, joiden luulin jo kuolevan talven mittaan lehtien varistessa. Mutta hengissä ovat edelleen ja satoa pukkaavat molemmat vaikka olosuhteet ovat mitä ovat. Kuvassa näkyvä pötikkä muuttunee ajanmyötä keltaiseksi - laitan sitten lisää kuvia.

Osa uusista taimista muutti tänään olohuoneeseen sillä makuuhuoneen työpöydälle on tähdellisempääkin käyttöä (yrittää tehdä hommia). Toivottavasti eivät järkyty muutoksesta.

Thursday, March 02, 2006

Jälkeenjäänyt

Basilikat itivät nopeasti ja herneistäkin 2/3 on tullut esiin. Herneen taimet ovat kyllä aika alienin näköisiä. :-) Alla olevassa kuvassa näkyy herneet takana turveruukuissa. Oikealla olevassa turveruukussa on basilikoita ja pienessä vihreässä ruukussa tänään esiin putkahtanut pikku chili. 18 päivää on kulunut ensimmäisten chilinsiementen kylvämisestä, joten aika kauan kestää osalla itää. Saa nähdä tuleeko lopuista itämättömistä (11) koskaan mitään. En kuitenkaan heitä vielä kirvestä kaivoon, vaan annan niiden muhia rauhassa. Seitsemän myöhemmin istutettua ei ole vielä osoittanut mitään elonmerkkejä.

Neljä chiliä (Limo, Malawi Birds Eye, PI 315027 ja PI 441551) ovat saaneet isommat purkit. Loput saavat vielä hetken kasvatella itseään pienemmissä purkeissa.